Sveitsi avasi Etelä-Suomessa ylivoimaisesti ensimmäisenä miniparkilla ja yhdellä hissillä 24.10. Laskijoita on riittänyt sään suosiessa lumetusta ja uusien rinteiden auettua hyvissä ajoin. Tällä hetkellä toiminnassa on neljä rinnettä – Snow Plaza, Perherinne, Iso Mäki ja Pitkä Perherinne. Lisäksi Alppimaan avaustavoite kahdella mattohissiollä on sunnuntai 4.12. sekä pienen ja ison hyppylinjan avaaminen onnistunee ensi viikolla. Myös toinen ankkuri aukeaa jolloin käytössä on koko kuuden hissin kapasiteetti.
Viikonloppuna pakkanen taas kiristyy ja antaa edellytykset hyvätuottoiselle lumetukselle ja itsenäisyyspäiväviikolla on kaikki mahdollisuudet päästä lopulta avaamaan myös kaksi viimeistä rinnettä Rosa Plateau sekä kauden uutuus Sveitsi Super Natural.
Rinneravintola Matterhornin terassilaajennus on myös viittä vaille valmis ja saamme sen myötä sisälle lisää asiakaspaikkoja. Viikonloppuna paikalla on myös suuren suosion saavuttanut Thai by Meena, joka tuo lisämaustetta ravintolatarjontaan päivän lounaan ja hampurilaisaterioiden lisäksi.
Tervetuloa laskemaan talviseen Sveitsiin!